Judy Kuhn: Cosette, Pocahontas ja Fosca

Eräs asia, joka tuottaa minulle suurta iloa ja nautintoa, on musikaalitekijöiden tai -teosten yllättävä toisiinsa linkittyminen sekä muut hauskat yhteensattumat. (Esimerkiksi se, että Stephen Sondheimilla ja Andrew Lloyd-Webberillä on sama syntymäpäivä!) Tässä yksi sellainen:

Sondheimin 1994 valmistunut hurjan intohimoinen, riivaava ja romanttinen musikaali Passion (lue lisää täältä) on piinannut minua hyvällä tavalla jo pidemmän aikaa. En voi lakata kuuntelemasta sen levytystä tai katselemasta youtubesta siihen liittyviä videoita. Yritän laulaa sen lauluja suihkussa (epäonnistuen täysin, koska ne ovat niin vaikeita) ja päässäni hokee useinkin värssypari "They hear drums, we hear music, be my friend..." Osittain Passion on pysynyt mielessäni, koska New Yorkissa on tänä keväänä pyörinyt musikaalista uusi versio, John Doylen ohjaus Classic Stage Companylle. Koska olen katsonut usemman kerran ja ees taas DVD-taltiointia John Doylen ohjaamasta Sondheimin Companysta, olisin halunnut aivan valtavasti päästä katsomaan tätä uusinta Passionia, mutta mitenpä minä, äitiyslomalainen, New Yorkiin...

Judy Kuhn

Tässä uusimassa Passionissa Foscan roolia näytteli Judy Kuhn, joka oli näytellyt samaa roolia jo aiemmin, vuonna 2002 Kennedy Centerissä. Kuhnin tulkinnat Foscan tärkeimmistä lauluista kuulostivat youtube-klippien perusteella niin upeilta, että rupesin etsimään enemmän tietoa näyttelijättärestä. Ja kuinka ollakaan, kävi ilmi, että Kuhn on laulanut Disneyn Pocahontas -animaatioelokuvassa nimiroolin laulut. Tämän tiedon voisi joku muu sivuuttaa täysin turhana, mutta minulle se merkitsi aivan valtavasti. Pocahontas oli ilmestyessään minulle todella tärkeä ja iso juttu. Rakastin sitä ja osasin Arja Korisevan laulamat suomenkieliset laulut ulkoa. Erehdyksessä ostin silloiselta Musiikki-Fazerilta elokuvan soundtrackin englanniksi (vaikka olin mennyt ostamaan suomenkielistä levyä), mutta sitten opettelin laulut ulkoa myös englanniksi. Joten tietämättäni olen kuunnellut hurmioituneena kymmeniä ellei satoja kertoja samaisen Judy Kuhnin laulua, lähes 20 vuotta sitten - ja nyt nautin suunnattomasti hänen Foscastaan!

Tässä Judy Kuhnin laulama Colors of the Wind elokuvasta Pocahontas. Minulla menee vieläkin kylmät väreet, kun kuuntelen tätä.
(Musiikki on muuten Alan Menkenin ja sanat Stephen Schwartzin, joka on suomalaiselle musikaaliyleisölle tullut viimeksi ehkä tutuksi HKT:ssa esitetyn Wickedin tekijänä.)

Edellinen blogikirjoitukseni käsitteli Les Misérblesia, joten hauska sattuma on myös se, että Judy Kuhn on esittänyt Les Misérablesin Cosettea musikaalin alkuperäisessä Broadway-kokoonpanossa vuonna 1987! Kuten sanottu, en itse välitä Les Misistä kovin paljon, mutta tämä pätkä musikaalin 10-vuotisjuhlakonsertista on kyllä tosi hieno.



Kuhn on tehnyt siis runsaasti hienoja rooleja, ollut kolme kertaa Tony-ehdokkaana ja on ehdotomasti eräs tärkeistä viime vuosikymmenien naistähdistä Broadwaylla. Toivon että hänen uransa tulee olemaan vielä pitkä ja antoisa tästäkin eteenpäin.

Mutta jotta pääsisimme vielä takaisin Passioniin ja Foscan aikuisen naisen pakkomielteiseen ja synkkään rakkauteen, linkataan tähän loppuun Kuhnin laulamassa Passionin Loving you -kappaletta. Tässä kappaleessa on mielestäni erityisen hienoa se, miten Sondheim pystyy sisällyttämään niin vähiin nuotteihin ja muutamiin sanoihin niin paljon tunnetta ja rakkautta. Ja kuinka hienosti ja vähäeleisesti Judy Kuhn sen tulkitseekaan. Juuri näin, tästä minä tykkään!

Upeaa Pocahontas ja hienoa Cosette! Mahtava Fosca!

Parhaat rakkauslaulut musikaaleissa

Minun on tehnyt jo jonkun aikaa mieli kirjoittaa musikaalien rakkauslauluista, mutta en ole keksinyt mitään järjellistä tai mielenkiintoista sanottavaa niistä. Rakkauslaulut saavat minut useimmiten tunteellisiksi, nyyhkimään ja laulamaan mukana, joten kaikki analyyttinen tutkiskelu on melko mahdotonta.

Siksi haluan haastaa teidät lukijani kertomaan omista rakkauslaulusuosikeistanne musikaaleissa! Kertokaa tai linkatkaa kommenttiosioon rakkauslaulu, balladi tai rakastuneiden duetto, joka saa teidän sydämenne läpättämään ja kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin. Tai ehkä vain ilostumaan ja nauttimaan! Se aikaa kestävä ja ainakin sata kertaa kuunneltu oma suosikki - tai useampi - kyllä te tiedätte.

Tässä muutamia omasta mielestäni parhaita musikaalien rakkauslauluja - nimet ovat linkkejä lauluihin:

"On the Street Where You Live" musikaalista My Fair Lady (Lerner ja Loewe)

 "Tonight" ja "Maria" musikaalista West Side Story (Robbins, Bernstein, Laurents, Sondheim)

"People Would Say We're In Love" musikaalista Oklahoma! (Rogers ja Hammerstein II)

"If Ever I Would Leave You" musikaalista Camelot (Lerner ja Loewe)

"Loving You" ja "Happiness" musikaalista Passion (Sondheim, Lapine)

Nämä tietenkin kertovat aika paljon minun musiikkimaustani, joka voi toisten makuun olla hieman liian 50-lukuinen... Mutta nyt toivon ihania rakkauslaulusuosituksia teiltä - ehkä niistä joku on ihan pian minunkin uusi suosikkini! Romanttista joulukuuta kaikille!

Passion on hedelmääkin herkullisempi

Olen joutunut lukemaan viimeisen vuoden aikana lukuisia musikaalihistoriikkeja kirjoittaessani graduani. Historiikkeja lukiessa toistuvat useimmiten samojen säveltäjien ja musikaalien nimet uudestaan ja uudestaan. Osa teoksista on toki ennestään tuttuja klassikkoita, mutta todella monista musikaaleista minulla ei ole ollut mitään käsitystä. Kovin monesta vanhemmasta musikaalista ei löydy DVD-versioita videovuokraamoista - varsinkaan jos niistä ei ole koskaan tehty elokuvaversiota - joten kehitin jossain vaiheessa oman tapani tutustua uusiin musikaaleihin. Nykyään yleensä luen ensin Wikipediasta uuden musikaalin esittelyyn ja juoniselostukseen, ja sen jälkeen kuuntelen Spotifysta teoksen alkuperäislevytyksen ja seuraan monesti vielä samalla juonta Wikipedian selostuksesta. Tämä toimii minusta todella hyvin, vähän kuin lapsuuden satukasetit, paitsi että kukaan ei sano "Ja kun kuulet tämän äänen, tiedät että on aika kääntää sivua".

Eilen hyödynsin tätä aikuisten satukasettityyliä tutustuakseni Stephen Sondheimin säveltämään ja James Lapinen kirjoittamaan musikaaliin Passion (1994). Se perustuu italialaisen Ettore Scolan elokuvaan Passione d'Amore (1981) joka taas vuorostaan perustuu Iginio Ugo Tarchettin romaaniin Fosca. Tapahtumapaikkana on vuoden 1863 Italia ja tarinan keskiössä on hieno ja intensiivinen kolmiodraama.

Armeijan kapteeni Giorgio saa siirron Milanosta ja rakastajattarensa Claran luota maaseudulle uuteen asemapaikkaan, jossa mies kokee olonsa ahdistuneeksi. Hän kuitenkin tutustuu uudessa paikassa kollegansa sairaalloiseen ja rumaan [sic] serkkuun, Foscaan. Fosca rakastuu palavasti Giorgioon, mutta mies torjuu naisen useita kertoja. Päivien ja viikkojen kuluessa Giorgion rakkaus Claraa kohtaan alkaa kuitenkin vähitellen kuihtua pitkän etäisyyden takia. Giorgio saa tietää myös Foscan onnettomasta menneisyydestä ja hänessä herää sääli naista kohtaan. Epäonnisen erehdyksen vuoksi Foscan serkku luulee Giorgion käyttänneen Foscaa hyväkseen ja haastaa miehen kaksintaisteluun. Samalla Giorgio on huomannut rakastuneensa Foscaan. He viettävät yhdessä kaksintaistelua edeltävän yön, vaikka Giorgiokin tietää, että fyysinen rakkauden osoittaminen saattaisi tappaa sairaalloisen Foscan. Seuraavana aamuna kaksintaistelussa Giorgio haavoittaa Foscan serkkua ja joutuu lähtemään paikkakunnalta. Musikaalin viimeisessä kohtauksessa Giorgio on sairaalassa toipumassa hermoromahduksesta ja hänelle tuodaan pieni laatikko pian Giorgion lähdön jälkeen kuolleen Foscan tavaroita sekä naisen kirjoittama viimeinen kirje, jossa tämä kertoo olevansa onnellinen ja rohkea, koska on vihdoin todella rakastettu.

Passion rakentuu osittain Giorgion, Claran ja Foscan kirjeiden ympärille: monet sen lauluista ovat esimerkiksi Claran ja Giorgion toisilleen lähettämiä kirjeitä, joita he lukevat. Kun Giorgio lukee Claran kirjettä, Clara laulaa kirjeen sisällön ja Giorgio yhtyy muutamiin fraaseihin tai päinvastoin. Musikaali on todennäköisesti Sondheimin romanttisin ja intohimoisin musikaali, ja sen laulut ovat täynnä upeita lauseita rakkaudesta.

"Some say happiness comes and goes.
then this happiness is a kind of happiness
No one really knows." ("Happiness")

"And should you die tomorrow,
Another thing I see.
Your love will live in me."("I Wish I Could Forget You")

Passion, Donmar Warehouse, Lontoo (2010).

"Loving you is not a choice,
It's who I am.
Loving you is not a choice
And not much reason to rejoice,
But it gives me purpose
Gives me voice to say to the world:
This is why I live
You are why I live." ("Loving You")

Passionin musiikki on suuria melodioita ja laulujen fraasit kuin suuria aukeavia kukkasia. Musiikillisesta runsaudesta tulee mieleen Sondheimin hieno kauhuromanttinen Sweeney Todd, mutta Passion on paljon valoisampi ja mielestäni jollain tapaa suoraviivaisempi kuin dissonanssien ja synkkien värien Sweeney. Tietyt teemat toistuvat musikaalin aikana ja kerääntyvät yhteen lopun finaalissa. Passion taas yksi Sondheimin musikaaleista, jossa sekä musiikki että laulujen sanat palvelevat upeasti kokonaisuuden dramaturgiaa, rakentavat tunnelmaa ja sisältävät itsessään juonen vaatimat tunteet sekä emotionaaliset pidätykset ja purkaukset. Kirjoitin vain muutama päivä sitten, että Company on nykyinen suosikkimusikaalini - voi olla että se tulee vielä ajan kuluessa muuttumaan, Passion antoi eilisiltana aika hyvän vastuksen Companylle. Vaikka tiesin suunnilleen mitä musikaalissa tapahtuu ja olin kuullut siitä muutamia lauluja, oli eilinen Passionin levytyksen läpikuuntelu kuitenkin niin vaikuttava elämys, että musikaalin finaalin aikana itkin jo vuolaasti liikutuksesta.

Kuten tavakseni on tullut, linkkaan teille videon Passionin alkuperäisestä Broadway-versiosta. Tämä on pätkä aivan musikaalin alusta: Giorgion ja Claran rakastunut duetto "Happiness", jonka aikana Giorgio kertoo, että hän joutuu lähtemään kaupungista. Miltä tämä teidän korviinne kuulostaa? Huomaatteko esimerkiksi yhtäläisyyksiä tai eroja Sweeney Toddin musiikkiin? Jos tämä pätkä viehättää, suosittelen lämpimästi tarkempaa tutustumista Passion-musikaaliin.