Michael Kunzen draamamusikaalista – kommentti Mari Kulmasen artikkeliin (Musiikin suunta 2/2013)

Suomen Etnomusikologinen Seura (www.etnomusikologia.fi) julkaisee musiikintutkimuksen aikakauslehteä, Musiikin suuntaa (http://www.facebook.com/MusiikinSuunta). Uusimman lehden aiheena on musiikkiteatteri, ja lehti on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita. Kirjoitan kommentin kuitenkin nyt vain yhteen teksteistä: tohtoriopiskelija Mari Kulmasen erinomainen artikkeli Michael Kunzen draamamusikaali on lähimpänä omaa gradututkimustani ja herätti heti runsaasti ajatuksia.

Michael Kunze. Kuva: www.dramamusicals.com

Michael Kunze on saksalainen libretisti, joka aloitti uransa popmusiikin parissa ja siirtyi kirjoittamaan musikaaleja 1990-luvulla. Hänen musikaaleistaan on Suomessakin nähty Elisabeth, Rebecca ja Tanz der  Vampire (Vampyyrien tanssi). Lisää Kunzesta voi lukea vaikka täältä.

Mari Kulmanen käsittelee artikkelissaan Kunzen musikaalityyliä, jonka libretisti on itse nimennyt draamamusikaaliksi. Kulmanen kirjoittaa Kunzen itse määritelleen draamamusikaalin ”eurooppalaiseksi populaarin musiikkiteatterin muodoksi, jossa draamallinen kerronta dominoi muita elementtejä”. Draamamusikaalissa musiikki on siis alisteinen tarinalle, mutta toisaalta Kunzen draamamusikaalit ovat läpisävellettyjä, eli puhe ja musiikki eivät vuorottele, vaan musiikki ja laulu hallitsevat kerrontaa. En referoi Kulmasen artikkelia nyt enempää, etsikää ihmeessä teksti käsiinne vaikka kirjastosta tai ostakaa lehden irtonumero, jossa on paljon muutakin hyvää luettavaa.  Keskityn tässä kommentissani lyhyesti vain muutamaan asiaan: läpisävelletyn draamamusikaalin suhde yhtenäismusikaaliin (engl. integrated musical, Kulmanen käyttää suomennosta integraatiomusikaali) sekä musikaalin suhde oopperaan. Lisäksi kirjoitan hieman musikaalitermien suomennoksista, joka on mielestäni pieni, mutta silti tärkeä asia.

Kulmanen kysyy artikkelissaan kannattaako draamamusikaalia ylipäätään erottaa terminä megamusikaalista (ks. Sanasto), jota se osittain tyylillisesti lähestyy. Kuten Kulmanenkin toteaa, draamamusikaaleilla ja megamusikaaleilla on eronsa ja itse olen artikkelin luettuani sitä mieltä, että draamamusikaalin käsite on hyvä pitää erillään megamusikaalista. Olen itse asiassa muutamaan kertaan miettinyt termiä, joka sopisi kuvaamaan näitä keskieurooppalaisia tietyntyyppisiä musikaaleja, joten on erittäin hyvä, että sellainen onkin jo olemassa ja voin hyvillä mielin ottaa sen käyttöön.

Kunze on määritellyt itse draamamusikaalin tyylilajin hyvinkin tarkasti, erityisesti dramaturgian kannalta. Kulmanen esittelee artikkelissaan Kunzen lajiperusteita selkeästi. Muiden musikaalityylilajien määritelmät ovat häilyvämpiä ja muuttuvampia, koska määrittelijöitä on ollut aina useita, historioitsijoita ja tutkijoita. 1900-luvun puolessa välissä Broadwaylla kehittynyt yhtenäismusikaali, on kuitenkin tyylilaji jonka useimmat kirjoittajista määrittelevät jokseenkin samalla tavalla. Yhtenäismusikaali tai toiselta suomennokseltaan integraatiomusikaali (palaan näihin suomennoksiin tekstini lopussa) on lähtökohdiltaan musikaaliteos, jonka kaikki osa-alueet, teksti, musiikki ja tanssi tukevat tarinankerrontaa ja palvelevat juonenkuljetusta. Richard Kislan (teoksessa The Musical – A Look at the American Musical Theatre, 1995) jopa määrittelee yhtenäismusikaalin siten, että se on teos, jonka pohjana on aina teksti, jolle musiikki ja laulut ovat alisteisia. Kuulostaa melko samalta, kuin draamamusikaalin lyhyt määritelmä. Yhtenäismusikaalit eivät ole läpisävellettyjä, vaan niissä puhe, laulut ja koreografioidut tanssikohtaukset vuorottelevat. Nämä kaikki em. elementit ovat kuitenkin dramaturgisesti uskottavia, syventävät henkilöhahmoja tai edistävät juonta.

Jäinkin miettimään Kulmasen artikkelin luettuani, miten draamamusikaalit eroavat yhtenäismusikaaleista. Kulmasen esittelemä Kunzen oma dramaturginen määritelmä on toki niin tarkka, että harva yhtenäismusikaali sopisi siihen täydellisesti. Toisaalta yhtenäismusikaaleilla viitataan juuri Broadwayn kultakauden, 1900-luvun puolenvälin musikaaleihin, joten termiin liittyy välttämättä historiallinen kaiku. Kunzen draamamusikaalit taas ovat 1990- ja 2000-luvun teoksia, jotka ovat musiikilliselta ja ehkä ulkoiselta tyyliltäänkin melko kaukana yhtenäismusikaalia määrittävistä Rogers & Hammersteinin musikaaleista. Väittäisin kuitenkin, että draamamusikaalit lähestyvät tekstilähtöisyydessään, protagonistikeskeisyydessään ja yhteiskunnalliselta vireeltään enemmän yhtenäismusikaaleja kuin Kulmasen mainitsemia 1980-luvun megamusikaaleja. Toisaalta yhtenäismusikaalit eivät ole läpisävellettyjä, mikä on niiden ja draamamusikaalien olennainen ero. Jäin kuitenkin miettimään, onko yhtenäismusikaali todella vain historiallisia teoksia määrittelevä termi, jolla ei enää voi määritellä uusia musikaaleja? Ja toisaalta, syntyykö Kunzen määritelmän mukaisia draamamusikaaleja muualla tai jonkun muun kynästä? Esimerkiksi voisiko joku amerikkalainen tehdä Broadwaylle keskieurooppalais-kunzelaisen draamamusikaalin?

Kunze perustelee sitä, että draamamusikaalit ovat läpisävellettyjä ”sisäisen uskottavuuden säilyttämisellä". Hänen teoksissaan on mahdollisimman vähän dialogia, jotta ”henkilöiden puhkeaminen lauluun ei tuntuisi katsojasta epäluontevalta”. Ajatus on mielestäni ihan hassu: kyseessähän ovat musikaalit! Lajityypin määrittelevin tekijä on se, että hahmot puhkeavat lauluun ja rikkovat siten perinteisen puhedraaman realismin. Musikaaleissa lähtökohtaisesti dialogi ja laulu vuorottelevat ja luovat kerrontaan vaihtelevuutta. Jokainen musikaalikatsoja tietää jo etukäteen, että jossain vaiheessa puhe loppuu ja laulu alkaa, he tuskin ajattelevat sen olevan ”epäluontevaa” – ovathan he katsomassa juuri musikaalia.

Läpisävellettyjen megamusikaalien kohdalla nousee usein kysymys niiden suhteesta oopperaan, mutta Kunzen draamamusikaalien kohdalla kysymys on mielestäni vielä kiinnostavampi. Kunze ei itse yhdistä teoksiinsa Richard Wagnerin alun perin käyttämää kokonaistaideteoksen (Gesamtkunstwerk) käsitettä, mutta Kulmanen kirjoittaa, että Kunzen draamamusikaaleissa voidaan nähdä myös ”viitteitä kokonaistaideteoksen estetiikasta”. Kunzen musikaaleissa on myös toinen vahvasti wagneriaaninen tehokeino, eli musiikilliset johtoaiheet. Myös Kunzen musikaalien juonia hallitsevien synkkien ja traagisten sävyjen voidaan mieltää olevan lähempänä useita oopperoita kuin musikaaleja.

Mikä sitten lopulta erottaa läpisävelletyn musikaalin oopperasta? Sekö että toinen määritellään ”populaariksi” ja toinen ”korkeakulttuuriksi”? Nykyään sekä musikaalissa että oopperassa kaikki aiheet ovat sallittuja. Musikaalit eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkkiä romanttisia musiikkikomedioita, eikä oopperoiden pohjana ole aina vain historialliset juonikuviot. Ehkä suurin ero on musiikki- ja laulutyylissä sekä tekijöiden taustassa ja konkreettisesti esityspaikassa. Läpisävelletyt musikaalit ovat kuitenkin poistaneet sen oopperoita ja musikaaleja erottaneen tekijän, että laulujen väleissä musikaaleissa on dialogia ja oopperassa resitatiivia. Nykyään resitatiivi on aivan normaalia myös musikaaleissa. (Toisaalta esimerkiksi Sondheimin Sweeney Toddia on esitetty Suomen Kansallisoopperassa ja Gershwin usein musikaaliksi mielletty Porgy and Bess on määritelmältään ooppera.) Kiinnostavana sivuhuomautuksena Kunzen erään musikaalin aiheena on Wolfgang Amadeus Mozart – eräs maailman tunnetuimpien oopperoiden säveltäjä.

Kaiken kaikkiaan draamamusikaali on minusta oikein pätevä ja käyttökelpoinen termi, joka kannattaa ottaa käyttöön suomenkielisessäkin musikaalikeskustelussa. Haluaisin kuitenkin nyt kiinnittää huomiota toisten musikaalitermien suomennoksiin. Kuten jo alussa mainitsin, Kulmanen käyttää artikkelissaan englanninkielisesta termistä integrated musical suomennosta integraatiomusikaali ja termistä concept musical suomennosta konseptimusikaali. Olen omassa gradussani ehdottanut näille termeille vaihtoehtoisia suomennoksia (yhtenäismusikaali ja teemamusikaali), viljellyt omia suomennoksiani taajaan tässä blogissa ja otan asian nyt vielä kerran esille, nyt vähän paremmin perustellen. 

Vaikka integraatio tarkoittaa suomeksikin erillisten osien yhdistämistä, mihin englanninkielinen ”integrated” viittaa, on se suomenkielisenä terminä mielestäni epäselvä ja kökkö. "Integraatiomusikaalista" on vaikea ymmärtää, millaiseen musikaaliteokseen se viittaa: esimerkiksi jos totean West Side Storyn olevan integraatiomusikaali, niin ajatteleeko nykylukija sen kuvaavan enemmän teoksen juonta, joka kertoo puertoricolaisten siirtolaisten vaikeasta integroitumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan vai musikaalin eri rakenteellisten osien yhtenäisyyttä? Olen käyttänyt integraatiomusikaalin sijasta omaa suomennostani/muokkaustani yhtenäismusikaali, joka mielestäni kuvaa paremmin lajityypin sisältöä. Odotan mielelläni muita suomennosehdotuksia ja vaihtoehtoisia termejä, mutta samaan aikaan ehdotan, että luovumme yhdessä harmaita hiuksia aiheuttavan ”integraatiomusikaali” -sanan käytöstä. 

Toinen väärinkäsityksiä aiheuttava suomennos on "konseptimusikaali", joka on suora käännös termistä concept musical. Kyseinen englanninkielinen sanapari ei kuitenkaan viittaa 1980-luvun megamusikaaleihin, joita siirretään esityskaupungista toiseen aina samalla konseptilla, eli toteuttamalla esitys tiettyjen lavastus-, ohjaus- ja jopa markkinointisääntöjen mukaisesti. Englanninkielinen concept musical viittaa 1970-luvulla yleistyneisiin musikaaleihin, jotka (toisin kuin yhtenäismusikaalit) eivät olleet juoneltaan lineaarisesti kulkevia, vaan rakentuivat enemmän tietyn teeman tai metaforan ympärille. Siksi olen itse käyttänyt termistä suomennosta teemamusikaali, jotta sekaannusta konsepteina siirrettäviin megamusikaaleihin ei syntyisi. Toivon siis tässäkin, että jatkossa suomenkielisessä musikaalikeskustelussa ei enää viljeltäisi sanaa ”konseptimusikaali”, jotta sekaannuksilta vältyttäisiin. Megamusikaali ja draamamusikaali ovat sen sijaan mielestäni selkeitä, suomen kieleen sopivia ja hyvin toimivia käsitteitä, joiden käyttöä kannatan lämpimästi.

Mari Kulmanen on kirjoittanut todella hyvän ja mielenkiintoisen artikkelin Michael Kunzen draamamusikaalista, ja tämä minun kommenttini on ollut vain pieni ja rajoitettu koonti sen herättämistä ajatuksista. Toivon, että tällainen (ainakin osittain) akateeminen, suomenkielinen keskustelu musikaaleista jatkuu, vaikkapa myös täällä blogissa tai tulevina vuosina myös enemmän yliopistojen teatterin- ja musiikintutkijoiden keskuudessa.

Poikkeuksellisesti en linkkaa tähän loppuun mitään videota, koska ihan rehellisesti tunnen Kunzen musikaalit niin huonosti, että minulla ei ole niiden joukosta suosikkikappaleita. Tiedän kuitenkin, että blogin lukijoissa on niitä, jotka tuntevat Kunzensa erinomaisesti ja pyydänkin teitä nyt linkkaamaan kommentteihin omat suosikkinne. Videoita odotellessa!

(Pahoittelut järkevien viitteiden puuttumisesta. Kysykää, jos joku lähde on epäselvä ja haluatte tarkennusta. Olen pyrkinyt laittamaan suorat lainaukset Kulmasen artikkelista lainausmerkkien ja virkkeen sisälle siten, että kirjoittaja on tunnistettavissa.)