sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Phantom valtaa Suomen Kansallisoopperan syksyllä 2015

Musikaalin virallinen logo (Wikipedia)
Menneen viikon ehdottomasti suurin musikaaliuutinen oli, että Suomen Kansallisooppera tekee version yhdestä maailman kuuluisimmasta musikaaleista, Andrew Lloyd Webberin The Phantom of the Operasta (1986). Kansalliooppera on tehnyt viimeksi musikaalia vuonna 1997 (Sondheimin Sweeney Todd), joten oopperan musikaalisuunnitelmat ja -uutiset eivät todellakaan ole jokapäiväisiä. Tulen todennäköisesti kirjoittamaan tulevasta Phantom-produktiosta myöhemminkin, mutta halusin nyt kirjoittaa ylös ensimmäisiä ajatuksiani uutiseen liittyen. Uutisessa ja tulevassa produktiossa on muutamia sellaisia seikkoja, jotka heti kiinnittivät huomioni ja saivat ajatukset ja kysymykset heräämään. Ensinäkin Kansallisooppera on saanut megamusikaali-Phantomista niin sanotut non-replica-oikeudet, eli heidän ei tarvitse tehdä suoraa kopiota alkuperäisestä musikaaliesityksestä. Toinen kiinnostava piirre on, ettei musikaalia suomenneta, vaan se esitetään alkuperäiskielellä englanniksi. Näin suurella musikaalisatsauksella Kansallisooppera asettaa itsensä myös mielenkiintoiseen kilpailutilanteeseen Helsingin perinteisten ja suurten musikaalitalojen, Helsingin Kaupunginteatterin ja Svenska Teaternin, kanssa. Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä asiana jäin miettimään Phantomin dramaturgisia haasteita ja sen aikansa elänyttä naiskuvaa: olisiko mahdollista, että vuonna 2015 uudessa, suomalaisen naisen (Tiina Puumalainen) ohjauksessa musikaalista saataisiin sellainen versio, jossa naispäähenkilö Christinen ei tarvitsisi olla pelkkä kirkasääninen, viaton nukke?

Andrew Lloyd Webberin The Phantom of the Opera on ehkä maailman menestynein musikaali (katso vaikka täältä), ja Broadwaylla pisimpään esitetty musikaali kautta aikojen. Se on malliesimerkki megamusikaalista, jota on esitetty samalla visuaalisuudella ja ohjauksellisella konseptilla ympäri maailman vuosi kausia. Suomen Kansallisooppera saa kuitenkin tehdä Phantominsa haluamallaan tavalla. Kansallisooppera on vasta viides paikka, jolle tällainen non-replica-oikeus on myönnetty; aiemmat Phantom-kaavasta poikkenneet esitykset ovat olleet Unkarissa, Puolassa, Uudessa-Seelannissa sekä Englannissa Phantomin 25-juhlavuotisesitys. (Phantomin virallista kopiota on kuitenkin esitetty melkein 30 maassa ympäri maailman. Katso Wikipedia.) Tämä tekee Kansallisoopperan tulevasta esityksesta huomattavasti kiinnostavamman: tulossa on Lloyd Webberin menestysmusikaali, jota kukaan ei ole vielä nähnyt! Musiikki ja teksti ovat toki samat, mutta kun suomalaiset suunnittelijat (Teppo Järvinen, Marjaana Mutanen ja Timo Alhanen) saavat tehdä visuaalisuuden ja ohjaus tulee olemaan uusi, niin voimme odottaa tuoretta näkemystä teoksesta.  Phantomin alkuperäinen ohjaus on suuresti kunniottamani Harold Princen käsialaa, mutta se on todella vuodelta 1986 ja melkein 30 vuodessa maailma, teatteri ja musikaalit ovat ehtineet muuttua paljon. Hienoa siis nähdä uutta kotimaista tulkintaa tällaisesta klassikosta, toivottavasti tekijät uskaltavat tehdä tarpeeksi rohkeita ja omannäköisiään ohjaus- ja tyylivalintoja.

Phantom on eräs "oopperamaisimmista" musikaaleista, joita tiedän. Sen tapahtumapaikkana on ooppera, se sisältää kolme Lloyd Webberin säveltämää pastissioopperapätkää ja osa musikaalin lauluista vaatii oopperalaulajien tasoista laulutaitoa. On hauskaa, että Suomessa Phantom esitetään juuri Kansallisoopperan lavalla. Myös päätös esittää musikaali englanniksi lähentää Phantomia oopperoihin, jotka Suomessa lähes aina esitetään alkuperäiskielellä ja tekstityslaitteen kanssa. En voi lakata miettimästä, millainen suomennos musikaalista olisi kuitenkin voitu tehdä. Erityisesti mietin tiettyjen laulujen mahdollisia suomennoksia: millä tavalla hyvä suomentaja olisi kääntänyt Phantomin maailmankuulut hittilaulut: "All I Ask of You", "Music of the Night" tai musikaalin nimikappaleen "The Phantom of the Opera"? Rehellisesti olen sitä mieltä, että Charles Hartin alkuperäiset laulujen sanoitukset ovat pääosin aika typeriä ja liian yleisiä, ja ne sopivat paremmin radiosoittoon pop-hiteksi kuin musikaalin osaksi. Siksikin olisi ollut kiinnostavaa kuulla hyvän kääntäjän näkemys näistä sanoituksista: olisiko suomenkieliseen tekstiin vuotu tuoda jotain pientä lisää vai olisiko tekstit käännetty yhtä latteiksi loruiksi kuin alkuperäiset? Tulevan produktion kannalta voi olla kuitenkin parempi että esityskieli on englanti, koska monet suomalaiset ovat nähneet alkuperäisen Phantomin Lontoossa tai New Yorkissa, tuntevat sen laulut ja tekstin jo varsin hyvin ja ovat jo valmiiksi täysverisiä Phantom-faneja.

Svenska Teatern ilmoitti aiemmin tänä syksynä tuovansa maailmankuulun ja elokuvanakin tunnetun ABBA:n musiikkiin perustuvan Mamma Mia! -musikaalin Suomeen syksyllä 2014. (Ks.lisää produktion nettisivuilta täältä.) Ja nyt Ooppera julkisti The Phantom of the Operansa syksylle 2015. Helsingin suomenkielistä musikaalitarjontaa on hallinnut tähän saakka Helsingin Kaupunginteatteri omilla suurtuotannoillaan, mutta nämä uutiset jättävät Kaupunginteatterin nyt altavastaajan asemaan. On hyvin kiinnostavaa seurata, mitä musikaaleja Kaupunginteatterin ohjelmistoon on suunniteltu tuleville vuosille ja miten ne pystyvät vastaamaan Mamma Mian ja Phantomin haasteeseen. HKT on onnistunut aiemmin tuomaan uusia ja kiinnostavia Broadway-musikaaleja Helsinkiin melko tuoreeltaan (Spring Awakening, Wicked, Next to Normal), mutta muutaman viime vuoden aikana suuren näyttämön musikaalit ovat vedonneet ehkä enemmän klassikoista kiinnostuneeseen ja vanhempaan yleisöön (Katri Helena, Viulunsoittaja katolla, Zivago). Jää siis nähtäväksi, millaisilla panoksilla HKT pelaa vuosina 2014-2015 Helsingin kovenevassa musikaalikilpailussa. Ja toisaalta, riittääkö yleisöllä aikaa, intoa ja rahaa käydä useammassa talossa katsomassa suurtuotantoja?

Michael Crawford (Phantom) ja Sarah Brightman
(Christine) musikaalin alkuperäisessä produktiossa.
(Wikipedia)
Viimeinen, mutta ehkä se itseäni eniten kiinnostava asia on Phantomin dramaturgiset "ongelmat". Käytän lainausmerkkejä, koska suurimmalle osalle Phantom-faneista musikaalissa ei varmaankaan ole mitään ongelmia, enkä tahdo väittää että miljoonat katsojat olisivat väärässä. Minun näkökulmastani musikaalissa kuitenkin on tiettyjä draamallisia ja dramaturgisia kyseenalaisuuksia, jotka toivon näkeväni jotenkin uudelleen käsiteltyinä tässä Kansallisoopperan tulevassa produktiossa. The Phantom of the Opera oli yksi kolmesta musikaalista, joita analysoin gradussani vuonna 2011. (Linkki graduuni löytyy yläpalkin Kirjoittajasta-sivulta.) Vaikka kuinka yritin, minun oli gradussani vaikeaa peittää sitä faktaa, että en oikein pidä tästä musikaalista. Syitä tähän ovat erityisesti musikaalin vanhanaikainen ja alentava naiskuva sekä sen tapa ratkaista kiinnostavat henkilöiden väliset jänniitteet ihmeellisillä taikatempuilla, onnettomuuksilla tai näyttämöefekteillä.

Phantomin juoni on yksinkertaisuudessaan kolmiodraama kasvoiltaan epämuodostuneen musiikillisen neron Kummituksen (Phantom), nuoren laulajanurasta haaveilevan tanssijan Christinen ja tämän sulhaskandidaatin, varakreivi Raoulin välillä. Ja jos nyt vielä vähän kärjistän: tässä kolmiodraamassa sulhas-Raoul on komeahko tenoriääninen statisti, jonka tehtävänä on pelastaa viaton sopraanonhempukka järkiavioliittoon yöllisiltä seksuaalisilta (ja musiikillisilta) houkutuksilta, joita ruma, mutta vetoava Kummitus edustaa. Tässä kuviossa Christine, joka on musikaalin naispäähenkilö, jää ihmeellisen tahdottomaksi naisen kuoreksi, joka liikkuu aina siihen suuntaan, mihin mies häntä vetää. Omissa yksinlauluissaan hän haaveilee miehistä (rakastetusta, Kummituksesta, isästään!), eivätkä duetot miesten kanssa synnytä ristiriitatilanteita. Christinelle on kirjoitettu muutama rohkea liike (Kummituksen kasvojen paljastaminen, tämän suuteleminen), mutta niitäkään ei käsitellä mitenkään naisen näkökulmasta tai Christinen ei edes anneta kommentoida omaa toimintaansa, vaan niitä seuraavat näyttämölliset efektit vievät katsojien huomion. Lisäksi musikaalissa Kummituksen ja Christinen välinen suhde on jatkuvasti ladattu seksuaalisuudella ja toisaalta siihen liittyvällä (väki)vallalla ja pakottamisella sekä naisen antautumisella. Seksiä vastaan minulla ei ole mitään, mutta edellä mainittujen yhdistelmä herättää minussa joka kerta inhoa ja ärsytystä kuunnellessani tai katsoessani Phantomia. Uudessakaan produktiossa musikaalin tekstiä ei voi muuttaa, mutta odotan toiveikkaana ja kiinnostuneena, voisiko Kansallisoopperan uusi ohjaus tehdä Christinestä edes vähän paremmin nykynaiselle samastuttavan hahmon. Saa myös nähdä, voisiko uusi ohjaus tuoda ylipäätään henkilöistä enemmän uusia puolia ja tulkintoja esille. Phantom on draamallisesti kuitenkin melko kevyt teos, jossa tärkeässä osassa ovat olleet mieleenpainuvat musiikaalikohtaukset, laulut ja visuaaliset efektit. Olisin iloinen, jos saisimme Kansallisoopperassa nähdä draamallisilta jännitteiltään jotenkin terävöitetyn ja silti visuaalisesti ja musiikillisesti upean produktion.

Gradustani on jo muutama vuosi aikaa ja olen sittemmin oppinut ymmärtämään paremmin niitä asioita, jotka Phantomissa vetoavat yleisöön ja päihdyttävät suuret katsojajoukot Phantomin fanijoukkoihin. Phantom on taitavasti tehty hieno viihdetuote, upea omassa lajissaan. Siksi on oikein mainiota, että saamme nähdä sen Suomessakin muutaman vuoden päästä. Seuraavaksi voikin ruveta miettimään, ketkä laulajat/näyttelijät haluaisi nähdä musikaalin rooleissa ja tietenkin odottamaan lisätietoja tulevasta produktiosta.

Koska olen parjannut useammalle ihmiselle Phantomin musiikkia, on aika vetää sanat osittain takaisin ja korjata, että kyllä minäkin tykkään muutamista kappaleista tässä musikaalissa. Lloyd Webberin musiikki on todella helposti mieleen jäävää hittikamaa ja auttamattoman melodista ja romanttista. Tässä siis minun henk.koht. suosikkini, kaikki pätkät ovat The Phantom of the Opera 25th Anniversary -produktiosta Lontoon Royal Albert Hallista vuodelta 2011. Phantomina Ramin Karimloo ja Christinenä Sierra Bogges.

Kummituksen viettelylaulu "Music of the Night" (bonuksena italiankielinen tekstitys!):




"The Point of no Return" on duetto Kummituksen itse säveltämästä modernista oopperasta "Don Juan Triumphant", jonka hän on kirjoittanut Christinelle (ja itselleen).

1 kommentti:

  1. Minullakin on hieman ristiriitainen suhde Phantomiin. Pidän sen musiikista todella paljon, mutta lyriikat ovat todellakin liian yleisluontoisia ja juonenkäänteet aika melodramaattisia. Myös naiskuva on ongelmallinen. Unkarin non-replicassa Christine oli ohjattu jo jonkin verran itsenäisemmäksi, ja etenkin yhden Christine-Phantom-parin esityksessä tarina alkoikin yhtäkkiä kertoa minulle älykkäästä ja tahdonvoimaisesta naisesta, jonka riippuvainen isäsuhde ja isän kuolema ovat jääneet käsittelemättä ja joka yrittää aikuistua ja luoda uraa suojelunhaluisten ja umpihullujen miesten keskellä. Vaikutelmaa korosti hyvin nössö ja munaton Phantom, joka tuntui kaipaavan ennemminkin äitihahmoa kuin rakastajatarta. (Blogaukseni aiheesta täällä.)

    Toinen minua Phantomissa nyppivä asia on saman 80-luvun ohjauksen ja ulkoasun jatkuva kopiointi. Näin musikaalin hiljattain uudelleen Lontoossa, ja vaikka lavasteet ja puvut ovat todella hienoja, minusta tuntui että koko teosta peitti jonkinlainen pölykerros. Toivottavasti Puumalainen kumppaneineen kykenee puhaltamaan tomut pois ja tuomaan teoksen 2010-luvulle.

    VastaaPoista