sunnuntai 14. elokuuta 2011

Suomi-ilmiö

Kirjoitin muutama viikko sitten lyhyesti suomalaisten teattereiden syksyn 2011 musikaaliohjelmistoista. Lupasin silloin palata ohjelmistoista esille nousevaan kiinnostavaan Suomi-ilmiöön: teatterit täyttyvät tänä syksynä kotimaisista (uusista) musikaaleista. Vain muutama päivä kirjoitukseni jälkeen sain tietää, että uusimmassa Rondo-lehdessä (8 / 2011) käsitellään aivan samaa aihetta, kotimaisia uutuusmusikaaleja, otsikolla "Teatterissa soivat nyt suomalaiset sävelet". Tommi Saarelan kirjoittama artikkeli käsittelee erityisesti Helsingin kaupunginteatterin Katri Helena -musikaalia, Tampereen Työväen Teatterin (TTT) Anna-Liisa -musikaalia, ja Kuopion kaupunginteatterin Katrina-musikaalia. Saarela haastattelee teosten tekijöitä ja kirjoittaa yleisemminkin siitä, että kotimaiset aiheet tuntuvat nyt kiinnostavan musiikkiteatterin kentällä. En aio enempää referoida Saarelan juttua, vaan kehotan kiinnostuneita hankkimaan uusimman Rondon käsiinsä esimerkiksi kirjastosta. (Rondon nettisivuilla on myös linkki, joka kautta voisi kai selata lehden näköisversiota, mutta tällä hetkellä en itse ainakaan saa linkkiä toimimaan oikein.)

Juice Musiikkiteatteri Palatsissa
Ei ihme että lehdistössäkin on tartuttu juttuun suomalaisista uusista musikaaleista: paitsi täysin uusia teoksia, kaupunginteattereiden ohjelmistossa on myös vanhempia kotimaisia musikaaleja. Edellä mainittujen teosten lisäksi voi mainita ainakin seuraavat:

Juice  Teatteri Eurooppa Neljässä
Hyvä lukijani, miltä edellä oleva listaus kuulostaa? Musikaaleja suomalaisista suurmiehistä? Ainakin musiikin alalta. Mutta ei unohdeta Katri Helenaa! Tämän syksyn ohjelmisto näyttää jatkavan vahvasti suomalaista perinnettä kunnioittaa iskelmätaivaan tähtiä omilla musikaaleilla. Toki vain muutamat edellä mainituista ovat kantaesityksiä. Ei kannata kuitenkaan unohtaa 2000-luvun aikana ensi-iltansa saaneita aiempia musikaaleja esimerkiksi Laila Kinnusesta, Olavi Virran musiikista, Dannysta ja Anita Hirvosesta.

Kaksi Juicea Teatteri Imatrassa
 Luin sattumalta menneellä viikolla teatterintutkija Marjatta Häti-Korkeilan mielenkiintoista väitöskirjaa Teatterinjohtamisen dramaturgiaa (2010), jossa nykyinen Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtaja, entinen Lahden kaupunginteatterin johtaja Kari Rentola kertoo Lahden kaupunginteatterin 2000-luvun alussa järjestämästä Hopeakuu-musiikkiteatterikilpailusta. Kilpailun tarkoituksena oli löytää täysin uusia suomalaisia musiikkiteatteriteoksia ja samalla Lahden kaupunginteatterin pyrkimyksenä oli profiloitua erityisesti laadukkaita musikaaleja esittäväksi teatteriksi. Hopeakuu-kilpailun tuloksena Lahdessa esitettiin muun muassa teokset Astoria (2003, Linkola-Itkonen-Hedman) ja Leyla ja Daniel (2005, Kaivanto-Toivonen). Jostain syystä uudet suomalaiset musikaalit eivät kuitenkaan Lahdessa silloin menestyneet ja johtaja Rentola vaihtoi lopulta työpaikkaa.

Luettuani Tommi Saarelan jutun uusista suomalaisista musikaaleista sekä kertomukset Lahden kaupunginteatterin tilanteesta 2000-luvun alussa, jäin miettimään mikä suomalaisessa teatterikentässä on mahdollisesti muuttunut viimeisten vuosien aikana. Miksi kotimainen musikaali nyt kiinnostaa, vaikka viisi vuotta sitten se ei innostanut (ainakaan Lahdessa)? En keksinyt mitään ihmeellistä suurta muutosta, mutta ymmärsin että tämän syksyn kotimaisten musikaaliensi-iltojen ja Lahden kaupunginteatterin kilpailuttamien uusien musikaalien välillä on vissi ero: lähes jokaisessa tämän syksyn ensi-iltamusikaalissa on jotain tuttua, päähenkilö, laulut tai tarina jolle musikaali perustuu. Hopeakuu-kilpailun teokset olivat tekstiltään ja musiikiltaan täysin uusia, eikä niissä ollut yleisölle mitään tuttua elementtiä, mihin kiinnittyä ja sanoa "ai toi on toi juttu". Toisaalta Kuopion kaupunginteatterin uusi Katrina-musikaali perustuu melko tuntemattomaan romaaniin, eikä tekijäkaartissakaan ole varsinaisia julkkiksia. Toivon että kyseinen teos ja mahdolliset muutkin uudet musikaalit todistavat hypoteesini lopulta vääräksi - soisin mielläni lisää katsojia rohkeille, tutut sävelmät ja tarinat hylkääville rehellisesti uusille musikaaleille.

Syksyn kotimaisista toivon itse ehtiväni katsomaan ainakin TTT:n Anna-Liisan. Canthin klassikon on musikaaliksi sovittanut Sirkku Peltola, musiikki ja laulut ovat Pauli Hanhiniemen ja Hehkumo-yhtyeen käsistä. Tanssimassa on porukkaa Tanssiteatteri Tsuumista ja Anna Liisana näyttelee ja laulaa Suvi-Sini Peltola. Jos ehdin Kuopioon, käyn kyllä katsomassa myös Katrinan ja oikeastaan myös HKT:n Katri Helena kiinnostaa jollain tavalla - ainakin pressikuvien perusteella on luvassa huikean hauskoja retrovaatteita.

Tiedän että kun nyt lopetan tämän tekstin, jää vielä paljon sanomatta suomalaisista musikaaleista ja ehkä ensi syksyn musikaaliohjelmistostakin. Kommentoikaa siis ja väittäkää vastaan, jos esittämäni asiat kuulostavat hölmöiltä, jos joku asia jäi epäselväksi tai jos olen jättänyt huomiotta jonkun tärkeän seikan. Mutta ennen kaikkea, hauskoja teatteri-iltoja kotimaisten musikaalien parissa itse kullekin!

1 kommentti:

  1. Henkilökohtaisesti en pidä Katri Helenasta ja päätin etten ainakaan sitä mene katsomaan,mutta nähtyäni trailerin taitaakin käydä niin että nähtävähän se on,sen verran upealta Sanna Majuri näytti.
    Sen verran vielä kehuttava Hämeenlinnaa,sillä täällä on viime vuosina esitetty upeita musikaaleja ja salit täynnä esim. Teuvo,jossa oli Leevi and the Leavings-musiikki ja viimeisimpänä Villit vuodet,jossa taas oli Vexi Salmea ja Irwiniä...

    VastaaPoista