Passion on hedelmääkin herkullisempi

Olen joutunut lukemaan viimeisen vuoden aikana lukuisia musikaalihistoriikkeja kirjoittaessani graduani. Historiikkeja lukiessa toistuvat useimmiten samojen säveltäjien ja musikaalien nimet uudestaan ja uudestaan. Osa teoksista on toki ennestään tuttuja klassikkoita, mutta todella monista musikaaleista minulla ei ole ollut mitään käsitystä. Kovin monesta vanhemmasta musikaalista ei löydy DVD-versioita videovuokraamoista - varsinkaan jos niistä ei ole koskaan tehty elokuvaversiota - joten kehitin jossain vaiheessa oman tapani tutustua uusiin musikaaleihin. Nykyään yleensä luen ensin Wikipediasta uuden musikaalin esittelyyn ja juoniselostukseen, ja sen jälkeen kuuntelen Spotifysta teoksen alkuperäislevytyksen ja seuraan monesti vielä samalla juonta Wikipedian selostuksesta. Tämä toimii minusta todella hyvin, vähän kuin lapsuuden satukasetit, paitsi että kukaan ei sano "Ja kun kuulet tämän äänen, tiedät että on aika kääntää sivua".

Eilen hyödynsin tätä aikuisten satukasettityyliä tutustuakseni Stephen Sondheimin säveltämään ja James Lapinen kirjoittamaan musikaaliin Passion (1994). Se perustuu italialaisen Ettore Scolan elokuvaan Passione d'Amore (1981) joka taas vuorostaan perustuu Iginio Ugo Tarchettin romaaniin Fosca. Tapahtumapaikkana on vuoden 1863 Italia ja tarinan keskiössä on hieno ja intensiivinen kolmiodraama.

Armeijan kapteeni Giorgio saa siirron Milanosta ja rakastajattarensa Claran luota maaseudulle uuteen asemapaikkaan, jossa mies kokee olonsa ahdistuneeksi. Hän kuitenkin tutustuu uudessa paikassa kollegansa sairaalloiseen ja rumaan [sic] serkkuun, Foscaan. Fosca rakastuu palavasti Giorgioon, mutta mies torjuu naisen useita kertoja. Päivien ja viikkojen kuluessa Giorgion rakkaus Claraa kohtaan alkaa kuitenkin vähitellen kuihtua pitkän etäisyyden takia. Giorgio saa tietää myös Foscan onnettomasta menneisyydestä ja hänessä herää sääli naista kohtaan. Epäonnisen erehdyksen vuoksi Foscan serkku luulee Giorgion käyttänneen Foscaa hyväkseen ja haastaa miehen kaksintaisteluun. Samalla Giorgio on huomannut rakastuneensa Foscaan. He viettävät yhdessä kaksintaistelua edeltävän yön, vaikka Giorgiokin tietää, että fyysinen rakkauden osoittaminen saattaisi tappaa sairaalloisen Foscan. Seuraavana aamuna kaksintaistelussa Giorgio haavoittaa Foscan serkkua ja joutuu lähtemään paikkakunnalta. Musikaalin viimeisessä kohtauksessa Giorgio on sairaalassa toipumassa hermoromahduksesta ja hänelle tuodaan pieni laatikko pian Giorgion lähdön jälkeen kuolleen Foscan tavaroita sekä naisen kirjoittama viimeinen kirje, jossa tämä kertoo olevansa onnellinen ja rohkea, koska on vihdoin todella rakastettu.

Passion rakentuu osittain Giorgion, Claran ja Foscan kirjeiden ympärille: monet sen lauluista ovat esimerkiksi Claran ja Giorgion toisilleen lähettämiä kirjeitä, joita he lukevat. Kun Giorgio lukee Claran kirjettä, Clara laulaa kirjeen sisällön ja Giorgio yhtyy muutamiin fraaseihin tai päinvastoin. Musikaali on todennäköisesti Sondheimin romanttisin ja intohimoisin musikaali, ja sen laulut ovat täynnä upeita lauseita rakkaudesta.

"Some say happiness comes and goes.
then this happiness is a kind of happiness
No one really knows." ("Happiness")

"And should you die tomorrow,
Another thing I see.
Your love will live in me."("I Wish I Could Forget You")

Passion, Donmar Warehouse, Lontoo (2010).

"Loving you is not a choice,
It's who I am.
Loving you is not a choice
And not much reason to rejoice,
But it gives me purpose
Gives me voice to say to the world:
This is why I live
You are why I live." ("Loving You")

Passionin musiikki on suuria melodioita ja laulujen fraasit kuin suuria aukeavia kukkasia. Musiikillisesta runsaudesta tulee mieleen Sondheimin hieno kauhuromanttinen Sweeney Todd, mutta Passion on paljon valoisampi ja mielestäni jollain tapaa suoraviivaisempi kuin dissonanssien ja synkkien värien Sweeney. Tietyt teemat toistuvat musikaalin aikana ja kerääntyvät yhteen lopun finaalissa. Passion taas yksi Sondheimin musikaaleista, jossa sekä musiikki että laulujen sanat palvelevat upeasti kokonaisuuden dramaturgiaa, rakentavat tunnelmaa ja sisältävät itsessään juonen vaatimat tunteet sekä emotionaaliset pidätykset ja purkaukset. Kirjoitin vain muutama päivä sitten, että Company on nykyinen suosikkimusikaalini - voi olla että se tulee vielä ajan kuluessa muuttumaan, Passion antoi eilisiltana aika hyvän vastuksen Companylle. Vaikka tiesin suunnilleen mitä musikaalissa tapahtuu ja olin kuullut siitä muutamia lauluja, oli eilinen Passionin levytyksen läpikuuntelu kuitenkin niin vaikuttava elämys, että musikaalin finaalin aikana itkin jo vuolaasti liikutuksesta.

Kuten tavakseni on tullut, linkkaan teille videon Passionin alkuperäisestä Broadway-versiosta. Tämä on pätkä aivan musikaalin alusta: Giorgion ja Claran rakastunut duetto "Happiness", jonka aikana Giorgio kertoo, että hän joutuu lähtemään kaupungista. Miltä tämä teidän korviinne kuulostaa? Huomaatteko esimerkiksi yhtäläisyyksiä tai eroja Sweeney Toddin musiikkiin? Jos tämä pätkä viehättää, suosittelen lämpimästi tarkempaa tutustumista Passion-musikaaliin.