Suomen Etnomusikologinen Seura (www.etnomusikologia.fi) julkaisee
musiikintutkimuksen aikakauslehteä, Musiikin suuntaa (http://www.facebook.com/MusiikinSuunta). Uusimman lehden aiheena
on musiikkiteatteri, ja lehti on täynnä mielenkiintoisia artikkeleita.
Kirjoitan kommentin kuitenkin nyt vain yhteen teksteistä: tohtoriopiskelija
Mari Kulmasen erinomainen artikkeli Michael
Kunzen draamamusikaali on lähimpänä omaa gradututkimustani ja herätti heti runsaasti
ajatuksia.
![]() |
Michael Kunze. Kuva: www.dramamusicals.com |
Michael Kunze on saksalainen libretisti, joka aloitti uransa
popmusiikin parissa ja siirtyi kirjoittamaan musikaaleja 1990-luvulla. Hänen
musikaaleistaan on Suomessakin nähty Elisabeth, Rebecca ja Tanz der Vampire (Vampyyrien tanssi). Lisää Kunzesta voi lukea vaikka täältä.
Mari Kulmanen käsittelee artikkelissaan Kunzen
musikaalityyliä, jonka libretisti on itse nimennyt draamamusikaaliksi. Kulmanen
kirjoittaa Kunzen itse määritelleen draamamusikaalin ”eurooppalaiseksi
populaarin musiikkiteatterin muodoksi, jossa draamallinen kerronta dominoi
muita elementtejä”. Draamamusikaalissa musiikki on siis alisteinen tarinalle,
mutta toisaalta Kunzen draamamusikaalit ovat läpisävellettyjä, eli puhe ja
musiikki eivät vuorottele, vaan musiikki ja laulu hallitsevat kerrontaa. En referoi Kulmasen artikkelia nyt enempää, etsikää ihmeessä teksti
käsiinne vaikka kirjastosta tai ostakaa lehden irtonumero, jossa on paljon
muutakin hyvää luettavaa. Keskityn tässä
kommentissani lyhyesti vain muutamaan asiaan: läpisävelletyn draamamusikaalin
suhde yhtenäismusikaaliin (engl. integrated musical, Kulmanen käyttää
suomennosta integraatiomusikaali) sekä musikaalin suhde oopperaan. Lisäksi
kirjoitan hieman musikaalitermien suomennoksista, joka on mielestäni pieni,
mutta silti tärkeä asia.
Kulmanen kysyy artikkelissaan kannattaako draamamusikaalia
ylipäätään erottaa terminä megamusikaalista (ks. Sanasto), jota se osittain tyylillisesti
lähestyy. Kuten Kulmanenkin toteaa, draamamusikaaleilla ja megamusikaaleilla on
eronsa ja itse olen artikkelin luettuani sitä mieltä, että draamamusikaalin käsite
on hyvä pitää erillään megamusikaalista. Olen itse asiassa muutamaan kertaan
miettinyt termiä, joka sopisi kuvaamaan näitä keskieurooppalaisia tietyntyyppisiä
musikaaleja, joten on erittäin hyvä, että sellainen onkin jo olemassa ja voin
hyvillä mielin ottaa sen käyttöön.
Kunze on määritellyt itse draamamusikaalin tyylilajin
hyvinkin tarkasti, erityisesti dramaturgian kannalta. Kulmanen esittelee artikkelissaan Kunzen lajiperusteita selkeästi. Muiden
musikaalityylilajien määritelmät ovat häilyvämpiä ja muuttuvampia, koska
määrittelijöitä on ollut aina useita, historioitsijoita ja tutkijoita. 1900-luvun puolessa välissä Broadwaylla kehittynyt yhtenäismusikaali,
on kuitenkin tyylilaji jonka useimmat kirjoittajista määrittelevät jokseenkin
samalla tavalla. Yhtenäismusikaali tai toiselta suomennokseltaan integraatiomusikaali
(palaan näihin suomennoksiin tekstini lopussa) on lähtökohdiltaan musikaaliteos,
jonka kaikki osa-alueet, teksti, musiikki ja tanssi tukevat tarinankerrontaa ja
palvelevat juonenkuljetusta. Richard Kislan (teoksessa The Musical – A Look at
the American Musical Theatre, 1995) jopa määrittelee yhtenäismusikaalin siten,
että se on teos, jonka pohjana on aina teksti, jolle musiikki ja laulut ovat
alisteisia. Kuulostaa melko samalta, kuin draamamusikaalin lyhyt määritelmä.
Yhtenäismusikaalit eivät ole läpisävellettyjä, vaan niissä puhe, laulut ja
koreografioidut tanssikohtaukset vuorottelevat. Nämä kaikki em. elementit ovat
kuitenkin dramaturgisesti uskottavia, syventävät henkilöhahmoja tai edistävät
juonta.
Jäinkin miettimään Kulmasen artikkelin luettuani, miten
draamamusikaalit eroavat yhtenäismusikaaleista. Kulmasen esittelemä Kunzen oma dramaturginen määritelmä on toki
niin tarkka, että harva yhtenäismusikaali sopisi siihen täydellisesti. Toisaalta
yhtenäismusikaaleilla viitataan juuri Broadwayn kultakauden, 1900-luvun
puolenvälin musikaaleihin, joten termiin liittyy välttämättä historiallinen
kaiku. Kunzen draamamusikaalit taas ovat 1990- ja 2000-luvun teoksia, jotka
ovat musiikilliselta ja ehkä ulkoiselta tyyliltäänkin melko kaukana
yhtenäismusikaalia määrittävistä Rogers & Hammersteinin musikaaleista. Väittäisin
kuitenkin, että draamamusikaalit lähestyvät tekstilähtöisyydessään,
protagonistikeskeisyydessään ja yhteiskunnalliselta vireeltään enemmän yhtenäismusikaaleja
kuin Kulmasen mainitsemia 1980-luvun megamusikaaleja. Toisaalta
yhtenäismusikaalit eivät ole läpisävellettyjä, mikä on niiden ja draamamusikaalien
olennainen ero. Jäin kuitenkin miettimään, onko yhtenäismusikaali todella vain
historiallisia teoksia määrittelevä termi, jolla ei enää voi määritellä uusia
musikaaleja? Ja toisaalta, syntyykö Kunzen määritelmän mukaisia
draamamusikaaleja muualla tai jonkun muun kynästä? Esimerkiksi voisiko joku
amerikkalainen tehdä Broadwaylle keskieurooppalais-kunzelaisen
draamamusikaalin?
Kunze perustelee sitä, että draamamusikaalit ovat
läpisävellettyjä ”sisäisen uskottavuuden säilyttämisellä". Hänen
teoksissaan on mahdollisimman vähän dialogia, jotta ”henkilöiden puhkeaminen
lauluun ei tuntuisi katsojasta epäluontevalta”. Ajatus on mielestäni ihan
hassu: kyseessähän ovat musikaalit! Lajityypin määrittelevin tekijä on se, että
hahmot puhkeavat lauluun ja rikkovat siten perinteisen puhedraaman realismin.
Musikaaleissa lähtökohtaisesti dialogi ja laulu vuorottelevat ja luovat
kerrontaan vaihtelevuutta. Jokainen musikaalikatsoja tietää jo etukäteen,
että jossain vaiheessa puhe loppuu ja laulu alkaa, he tuskin ajattelevat sen
olevan ”epäluontevaa” – ovathan he katsomassa juuri musikaalia.
Läpisävellettyjen megamusikaalien kohdalla nousee usein
kysymys niiden suhteesta oopperaan, mutta Kunzen draamamusikaalien kohdalla
kysymys on mielestäni vielä kiinnostavampi. Kunze ei itse yhdistä teoksiinsa
Richard Wagnerin alun perin käyttämää kokonaistaideteoksen (Gesamtkunstwerk)
käsitettä, mutta Kulmanen kirjoittaa, että Kunzen draamamusikaaleissa voidaan
nähdä myös ”viitteitä kokonaistaideteoksen estetiikasta”. Kunzen musikaaleissa
on myös toinen vahvasti wagneriaaninen tehokeino, eli musiikilliset
johtoaiheet. Myös Kunzen musikaalien juonia hallitsevien synkkien ja traagisten sävyjen voidaan mieltää olevan lähempänä useita oopperoita kuin musikaaleja.
Mikä sitten lopulta erottaa läpisävelletyn musikaalin oopperasta?
Sekö että toinen määritellään ”populaariksi” ja toinen ”korkeakulttuuriksi”? Nykyään sekä musikaalissa että oopperassa kaikki aiheet ovat
sallittuja. Musikaalit eivät ole enää pitkään aikaan olleet pelkkiä romanttisia
musiikkikomedioita, eikä oopperoiden pohjana ole aina vain historialliset
juonikuviot. Ehkä suurin ero on musiikki- ja laulutyylissä sekä tekijöiden
taustassa ja konkreettisesti esityspaikassa. Läpisävelletyt musikaalit ovat
kuitenkin poistaneet sen oopperoita ja musikaaleja erottaneen tekijän, että
laulujen väleissä musikaaleissa on dialogia ja oopperassa resitatiivia. Nykyään
resitatiivi on aivan normaalia myös musikaaleissa. (Toisaalta esimerkiksi
Sondheimin Sweeney Toddia on esitetty Suomen Kansallisoopperassa ja Gershwin usein
musikaaliksi mielletty Porgy and Bess on määritelmältään ooppera.) Kiinnostavana sivuhuomautuksena Kunzen erään musikaalin aiheena on Wolfgang Amadeus Mozart –
eräs maailman tunnetuimpien oopperoiden säveltäjä.
Kaiken kaikkiaan draamamusikaali on minusta oikein pätevä ja
käyttökelpoinen termi, joka kannattaa ottaa käyttöön suomenkielisessäkin
musikaalikeskustelussa. Haluaisin kuitenkin nyt kiinnittää huomiota toisten
musikaalitermien suomennoksiin. Kuten jo alussa mainitsin, Kulmanen käyttää
artikkelissaan englanninkielisesta termistä integrated
musical suomennosta integraatiomusikaali ja termistä concept musical suomennosta konseptimusikaali. Olen omassa
gradussani ehdottanut näille termeille vaihtoehtoisia suomennoksia
(yhtenäismusikaali ja teemamusikaali), viljellyt omia suomennoksiani taajaan
tässä blogissa ja otan asian nyt vielä kerran esille, nyt vähän paremmin
perustellen.
Vaikka integraatio tarkoittaa suomeksikin erillisten osien
yhdistämistä, mihin englanninkielinen ”integrated” viittaa, on se
suomenkielisenä terminä mielestäni epäselvä ja kökkö. "Integraatiomusikaalista" on vaikea ymmärtää, millaiseen musikaaliteokseen se viittaa: esimerkiksi
jos totean West Side Storyn olevan integraatiomusikaali,
niin ajatteleeko nykylukija sen kuvaavan enemmän teoksen juonta, joka kertoo puertoricolaisten siirtolaisten
vaikeasta integroitumista amerikkalaiseen yhteiskuntaan vai musikaalin eri
rakenteellisten osien yhtenäisyyttä? Olen käyttänyt integraatiomusikaalin
sijasta omaa suomennostani/muokkaustani yhtenäismusikaali,
joka mielestäni kuvaa paremmin lajityypin sisältöä. Odotan mielelläni muita
suomennosehdotuksia ja vaihtoehtoisia termejä, mutta samaan aikaan ehdotan,
että luovumme yhdessä harmaita hiuksia aiheuttavan ”integraatiomusikaali” -sanan
käytöstä.
Toinen väärinkäsityksiä aiheuttava suomennos on "konseptimusikaali",
joka on suora käännös termistä concept musical. Kyseinen englanninkielinen sanapari ei kuitenkaan
viittaa 1980-luvun megamusikaaleihin, joita siirretään esityskaupungista
toiseen aina samalla konseptilla, eli
toteuttamalla esitys tiettyjen lavastus-, ohjaus- ja jopa markkinointisääntöjen
mukaisesti. Englanninkielinen concept musical viittaa 1970-luvulla
yleistyneisiin musikaaleihin, jotka (toisin kuin yhtenäismusikaalit) eivät
olleet juoneltaan lineaarisesti kulkevia, vaan rakentuivat enemmän tietyn
teeman tai metaforan ympärille. Siksi olen itse käyttänyt termistä suomennosta teemamusikaali, jotta sekaannusta
konsepteina siirrettäviin megamusikaaleihin ei syntyisi. Toivon siis tässäkin,
että jatkossa suomenkielisessä musikaalikeskustelussa ei enää viljeltäisi sanaa ”konseptimusikaali”, jotta sekaannuksilta vältyttäisiin.
Megamusikaali ja draamamusikaali ovat sen sijaan mielestäni selkeitä, suomen
kieleen sopivia ja hyvin toimivia käsitteitä, joiden käyttöä kannatan
lämpimästi.
Mari Kulmanen on kirjoittanut todella hyvän ja
mielenkiintoisen artikkelin Michael Kunzen draamamusikaalista, ja tämä minun
kommenttini on ollut vain pieni ja rajoitettu koonti sen herättämistä
ajatuksista. Toivon, että tällainen (ainakin osittain) akateeminen,
suomenkielinen keskustelu musikaaleista jatkuu, vaikkapa myös täällä blogissa
tai tulevina vuosina myös enemmän yliopistojen teatterin- ja
musiikintutkijoiden keskuudessa.
Poikkeuksellisesti en linkkaa tähän loppuun mitään videota,
koska ihan rehellisesti tunnen Kunzen musikaalit niin huonosti, että minulla ei
ole niiden joukosta suosikkikappaleita. Tiedän kuitenkin, että blogin
lukijoissa on niitä, jotka tuntevat Kunzensa erinomaisesti ja pyydänkin teitä
nyt linkkaamaan kommentteihin omat suosikkinne. Videoita odotellessa!
(Pahoittelut
järkevien viitteiden puuttumisesta. Kysykää, jos joku lähde on epäselvä ja
haluatte tarkennusta. Olen pyrkinyt laittamaan suorat lainaukset Kulmasen
artikkelista lainausmerkkien ja virkkeen sisälle siten, että kirjoittaja on
tunnistettavissa.)