Huikea Emilia Nyman - ja muut Areenan aarteet

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, Areenan aarteet
Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy

Pääsin yllättäen viime perjantaina katsomaan Helsingin Kaupunginteatterin Areenan aarteet -musikaalikonserttia, jossa HKT:n näyttelijät esittivät itse valitsemiaan musikaali- ja muita lauluhelmiä. Voi että kuinka hyvää se tekikään tällaiselle väsypäiselle äitiyslomalaiselle! Hyvin esitetty elävä laulumusiikki on yleensä aina nautinnollista ja tässä tapauksessa minun katsomisnautintoani lisäsi tietenkin tämä musikaaliteema.

Tutustuessani ennakkoon illan esiintyjäkaartiin kiinnitin huomiota ensin Vuokko Hovattaan, joka on ollut jo monta vuotta eräs suurimmista suosikeistani suomalaisella laulu- ja musikaalikentällä. Lisäksi Mikko Vihman nimi palautti mieleeni kesällä 2002 Peacock-teatterissa näkemäni HKT:n Grease-musikaalin, jonka yhteydessä ensimmäisen kerran kuulin ja näin Vihman upean äänen ja erinomaisen lavapresenssin. (Minun mielessäni Dannya esittänyt Sami Uotila jäi aivan kakkoseksi Vihman Teen Angelille.) Areenan aarteet -esiintyjäkaartiin kuulunut Tuukka Leppänen vaikutti ja vakuutti minut viimeksi Next to Normalissa, joten hänen biisejään odotin myös innolla. Muutkin illan laulajat tiesin entuudelta hyviksi ja taitaviksi, joten odotukset olivat jo valmiiksi melko korkealla.

Hauskinta illassa oli, että ne esiintyjät, joita odotin eniten, olivat oikein hyviä, mutta silti ilta pystyi yllättämään positiivisesti ja oikeastaan ylittämään odotukseni.

Vuokko Hovatta
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, Areenan aarteet
Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy

Vuokko Hovatan laulamat "Kyyneleet pois, Argentiina" Evitasta sekä "Barbaralaulu" Weillin ja Brechtin Kerjäläisoopperasta olivat molemmat juuri niin hyviä kuin toivoinkin. Toki ensimmäinen lauluista kärsi siitä, että lavalla ei ollut kuin nelihenkinen bändi, joka ei voi millään saada aikaiseksi kunnon emotionaalisia Lloyd Webber -nostatuksia jousisektion puuttuessa. "Barbalaulu" sen sijaan toimi käytännössä yhtä hienosti kuin alkuperäisessäkin Kari Heiskasen ohjaamassa HKT:n esityksessä vuodelta 2007. Esitys hyödynsi silloin teatterin suuren näyttämön valtavaa tyhjyyttä hienolla tavalla, mutta Hovatan intensiivinen tulkinta "Barbaralaulusta" sai tilan tuntumaan paljon pienemmältä. Mielestäni eräs Vuokko Hovatan hienoimpia ominaisuuksia on hänen taitonsa tulkita laulujen tekstit ja kertoa niiden tarinat täysin lumoavasti ja yleisönsä vangiten - niin, että tekstiä on todella pakko kuunnella ja seurata, ihanaa! Taustabändin kapellimestari Lasse Hirvelle erityispisteet "Barbaralaulun" todella hienosta pianosäestyksestä.

Mikko Vihma esiintyi myös oikein hyvin, mutta hänen lauluistaan (Stand by Me:n "Kallion Ruusu" ja "King Creole" sekä Evitan "Tuhattähtinen yö") ei jäänyt minulle lopulta juuri mitään mieleen. Ja siitä voi syyttää vain täysin omassa luokassaan ollutta huikaisevan upeaa Emilia Nymania, joka sattui esiintymään juuri ennen Mikko Vihmaa ja pisti minun pasmani aivan sekaisin.

Noloa myöntää, mutta päällimäinen ajatukseni konsertin jälkeen oli, että kuka on Emilia Nyman ja miksi minä tiedä tyyppiä, enkä ole nähnyt häntä missään isoissa rooleissa? Miksei hän ole jo Maria Ylipään veroinen, naistenlehtienkin tuntema tähti? Uskon ja toivon, että muutaman vuoden päästä hän on. HKT:n musikaaleissa ilmesesti useita understudyja (näyttelijän yllättävän poissaolon paikkaaja) tehnyt Nyman lauloi konsertissa ensin Maija Poppanen -musikaalista hauskan "Melkein täydellinen" -kappaleen ja toisena lauluna Dreamgirls -musikaalin laulun "And I Am Telling You I'm Not Going" joka oli rehellisesti sanottuna parasta, mitä olen pitkään aikaan suomalaisella teatterilavalla kuullut. Suurin osa konsertista esitetyistä musikaalilauluista esitettiin suomeksi ja useimpien suomennokset olivat oikein kelpoja, mutta kylläpä oli virkistävää kuulla muutama laulu alkuperäiskielellä. Varsinkin Nymanin "I Am Telling You":ssa huomasi, miten luontevasti laulun kerronta etenee ja miten mukavaa sitä on kuunnella, kun sanat istuvat musiikkiin paremmin kuin hyvin ja kun niitä laulaa ihminen, joka todella esittää ja tulkitsee myös sanojen merkityksen. Kuulijalle ei siis tullut vaivaannuttavaa vieraantumista epäsopivista tavuista tai puolittain ontuvista riimipareista, vaan laulu imaisi omaan hurjaan emotionaaliseen tilanteeseensa ja maailmaansa, eikä irrottanut otettaan ainakaan minusta vielä silloinkaan kun Nyman jo poistui aplodien jälkeen lavalta ja antoi tilaa Mikko Vihmalle. Tämä Dreamgirlsin Effien laulu on upea tuskan, rakkauden ja voimattomuuden vuodatus tilanteessa, jossa hän on juuri menettämässä sekä rakastamansa miehen että ystävänsä ja paikkansa heidän lauluyhtyessään. Ja voi että - saanko nyt painottaa vielä kerran - Emilia Nyman veti laulun niin hienosti ja sai esitykseensä ladattua kaiken sen ristiriitaisen tunteen, mitä laulu itse teoksessa pitää sisällään. Juuri näin pitää musikaalilauluja esittääkin! Bravo!

Emilia Nyman
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, Areenan aarteet
Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy

Entä mitä voi enää sanoa tällaisen hehkutuksen jälkeen? No, muutkin esiintyjät tosiaan olivat hyviä ja taitavia, mutta Nyman sai kaiken muun tuntumaan vain "ihan kivalta". Todennäköisesti ilman Nymanin esitystä olisin hehkuttanut enemmän Antti Timosen ja Marika Westerlingin erittäin hauskaa "The Song That Goes Like This" -vetoa Monty Pythoneiden Spamalot-musikaalista sekä Tuukka Leppäsen rokkikukkoiluja hänen esittämissään kolmessa laulussa. Jo mainittujen näyttelijöiden lisäksi konsertin aloitti Pertti Koivulan kaksi laulua sekä nuoren Sara Wellingin laulut, jotka menivät oikein mukavasti, mutta jäivät ikävä kyllä vielä täysin muiden esiintyjien varjoon.

Kokonaisuudessaan konsertti painottui lähinnä Helsingin Kaupunginteatterissa 2000-luvulla esitetyistä musikaaleista poimittuihin kappaleisiin. Tämä on tietysti täysin ymmärrettävää, koska niissähän nämä näyttelijät ovat juuri esiintyneet. Biisilista kertoo mielenkiintoisella tavalla siitä, mitä HKT on viime vuosina esittänyt: Grease, Stand By Me, Hairspray, Evita, Wicked, Spring Awakening, Next To Normal, Maija Poppanen, Kaunotar ja Hirviö... Melko uusia musikaaleja, suuria kassahittejä Broadwaylta, valmiita konsepteja. Vaikka joku sanoisikin, että syksyllä ensi-iltaan tullut Viulunsoittaja katolla on nostalgiahumpuukia mummoille, ei HKT:n linjaa voi syyttää kovinkaan vanhanaikaiseksi - päinvastoin! Areenan aarteet -illassa oikeastaan vain Antti Timosen esittämä West Side Storyn "Maria" oli laulu Broadwayn kultakauden (1940-1960 -luvut) musikaaleista, ja West Side Storynkin HKT on esittänyt viimeksi 1990-luvulla. Koska itse olen Stephen Sondheim -faniuteni lisäksi kultakausi-fani, jäin oikeastaan salaa kaipaamaan muutamia Rogers & Hammerstein tai Lerner & Loewe -hittejä. Mutta ehkä niitä vanhoja nostalgialauluja täytyy meidän vanhanaikaisten kuunnella vain levyltä, tai matkustaa maakuntateattereihin katsomaan Sound of Musicia. Mutta Sondheimia voisi HKT:kin joskus tehdä - ottakaa oppia Turun kaupunginteatterista!

Tuukka Leppänen
Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, Areenan aarteet
Mirka Kleemola/Jani Forsberg/Imagenary Oy

Vielä kolme pientä asiaa tähän pitkän kertomuksen loppuun:

- Kiitos Antti Timoselle, että hän lauloi "En jaksa surra" -laulun Spring Awakening -musikaalista. Muistin kuinka hyvä teos se onkaan ja päädyin heti kuuntelemaan musikaalin alkuperäislevytystä.

- Miten voi olla, että Tuukka Leppänen ei ole vieläkään noussut suurempaan julkisuuteen? Leppäsellä on karismaa, seksikkyyttä, ulkonäköä ja laulutaitoa vaikka muille jakaa, ja hän käyttää sitä kaikkea juuri oikealla tavalla lavalla hyväkseen. Hiiteen mikkoleppilammet, samulivauramot ja muut - eikö Anna-lehteä tai telkkarin keskusteluohjelmia jo kiinnosta?

- Palkatkaa nyt hitto vie se Emilia Nyman johonkin hyvään päärooliin ja antakaa muidenkin nähdä, kuinka upea uusi musikaalitähti meillä Suomessa on!