Kesäyö hymyilee kolmesti

Alkuperäisen Broadway-version juliste

Kesäyö hymyilee aina kolmesti: niille jotka ovat vielä liian nuoria ymmärtääkseen, niille jotka ovat liian typeriä ymmärtääkseen ja niille jotka ovat niin vanhoja, että ymmärtävät liian paljon.

Ehdin viimein kulttuuriretkelle Turkuun ja minulla oli ilo nähdä Turun Kaupunginteatterissa Stephen Sondheimin Kesäyön hymyilyä. Vannoin syksyn alussa, että aion mennä katsomaan esityksen ja se todella vastasi hienosti korkealle nousseita odotuksiani. Kiitos ja onnea Turun Kaupunginteatteri - upeaa työtä!

Kesäyön hymyilyä (A Little Night Music, 1973) perustuu Ingmar Bergmanin samannimiseen elokuvaan (Sommarnattens leende, 1955). Musikaalin käsikirjoittanut Hugh Wheeler piti juonen lähes samana kuin elokuvassa - ainoa selkeä lisäys on Desireen tytär Fredrika, jonka vastakappale elokuvassa on vain puheissa mukana oleva Desireen pieni poika. Juoni on siis ihastuttava lemmenkomedia vuosisadan vaihteen Ruotsissa: asianajaja Fredrik Egerman on leskeksi jäätyään nainut 18-vuotiaan Annen, mutta he eivät ole harrastaneet seksiä 11 avioliittokuukauden aikana. Samalla Fredrikin 20-vuotias poika Henrik on auttamattoman rakastunut Anneen, ja tyttöä kiinnostaa myös. Kun Fredrikin entinen rakastaja, näyttelijätär Desiree Armfeldt, saapuu kaupunkiin, vanha rakkaus syttyy uudestaan. Soppaa hämmentää Desireen nykyinen rakastaja kreivi Carl-Magnus ja hänen vaimonsa Charlotte, joka aikoo pitää tiukasti kiinni aviomiehestään, vaikka tietääkin tämän rakastajattaresta. Desiree saa suostuteltua äitinsä kutsumaan Fredrikin ja Annen kartanolleen ja samassa rytäkässä Carl-Magnus ja Charlotte tulevat myös mukaan. Lisäksi mukana pyörivät Fredrikin ja Annen sisäkkö Petra, joka järjestää itselleen rakkausjutun vanha rouva Armfeldtin palvelijan, Fridin, kanssa. Erinäisten pomppivien juonenkäänteiden, valheiden, huumaavien lemmenjuomien, kaksintaistelun ja karkaamisen jälkeen rakkaus saattaa todelliset rakastavaiset yhteen: Fredrik ja Desiree saavat toisensa, samoin toisilleen iällisesti sopivat, naivit Anne ja Henrik, aviopari Carl-Magnus ja Charlotte sekä palvelijat Petra ja Frid.

Kuten eivät mitkään muutkaan Sondheimin musikaalit, Kesäyön hymyilyä ei ole pelkkää onnellista romanttista höttöä. Alkuperäisen Broadway-version ohjaaja Harold Prince kuvasi musikaalia "kermavaahdoksi, johon on piilotettu veitsiä". Musikaali säilyttää onnistuneesti sen lempeän ironian, joka tekee Bergmanin alkuperäisestä elokuvasta niin nautittavan. Kesäyö ei päästä rakastavaisia helpolla, mutta palkitsee heidät lopulta aamun sarastaessa, nauraen itse sisälle päin.

Teatteriseuralaiseni ilmaisi hyvin, että Stephen Sondheim on kirjoittanut Kesäyön hymyilyyn sellaista musiikkia, joka täydellisesti kuvaa koko tarinan ympäristöä ja tunnelmaa - romanttisia ruotsalaisia kesäöitä 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Sondheim itse on kertonut säveltäneensä musikaaliin pelkästään kolmijakoisia (sekä 6- ja 12-jakoisia) kappaleita: paitsi valssia, myös poloneesia, masurkkaa ja sarabandeja. Kesäyön hymyilyn musiikki onkin aivan upean sulavaa, keinuvaa ja mieleenpainuvaa ja samalla se kohottaa tunnelman juuri sellaiseen kesäöiden romanttiseen onnellisuuden hiprakkaan, mikä on tämän musikaalin tunnelmallinen ydin. Omasta mielestäni musikaalin tunnelma kiteytyykin juuri ensimmäisen ja toisen näytöksen aloittaviin valsseihin, joista esimerkkiä voi kuunnella vaikkapa täältä.

Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Mutta palatakseni Turkuun: Turun Kaupunginteatterin esitys on todella onnistunut! Jani Uljaan lavastus ja Kalle Ropposen valosuunnittelu luovat tyylikkään, kauniin ja toimivan kehyksen Tuomas Parkkisen tarpeeksi yksinkertaiselle, mutta älykkäälle ohjaukselle. Ensimmäinen näytös tapahtuu yhden moniaukkoisen seinän edessä vain muutamia yksinkertaisia huonekaluja hyödyntäen. Vaikka lavastus ei juurikaan vaihdu, tilanteiden ja tapahtumapaikkojen vaihdot ovat aivan selviä. Ensimmäisen näytöksen "Viikonloppu maalla" -finaalilaulun aikana paljastuu seinän takaa upea kesäöinen järvimaisema, mikä saa odottamaa innolla toista näytöstä. Tuomas Lampisen suunnittelemat puvut ovat kauniit ja hyvin ajanmukaiset, mikä ilahdutti minua, vaikka toisen näytöksen kimalteiset juhlapuvut näyttivätkin neljänteen riviin hieman muovisilta. Jussi Vahvaselän johtama orkesteri soitti Sondheimin monimutkaisen, lennokkaan ja modernin musiikin sen monia sävyjä kunnioittaen, todella hyvin. Sondheimin alkuperäiset laulunsanat ovat tupaten täynnä mainioita ironisia riimejä, loppusointuja ja sisäistä rytmillisyyttä. Edesmenneen Juice Leskisen kekseliäs suomennos tekee erinomaisesti oikeutta Sondheimin tekstille. Sääli, että emme pääse enää nauttimaan Leskisen uusista musikaalisuomennoksista.

Kuva: Turun Kaupunginteatteri

Kaikkien näiden hienojen elementtien päälle nautin vielä näyttelijäntyöstäkin! Erityisesti Kirsi Tarvainen (kuvassa) on armoitettu ylväs ja vivahteikas, rakkautta kaipaava näyttelijätär Desiree Armfeldt. Tarvaisen laulutaito on upea ja hänen esittämänsä Sondheimin ainoa hittilaulu "Send in th Clowns" ("Niin hupaisaa") nousi täysin Broadway-tasolle. Mikä ilo! Vasta tänä syksynä Fredrik Egermanin roolissa aloittanut tarkka ja pienieleinen Juhani Laitala onnistui myös hyvin muutamista laulutekstien stiplauksista huolimatta. Fredrikin, Annen (Elli Vallinoja) ja Henrikin (Jukka Nylund) ensimmäisen näytöksen trio "Niin/Sitten/Pian" ("Now/Later/Soon") kärsi ikävä kyllä jonkulaisista mikrofoniongelmista, mutta myös Vallinoja ja Nylund jäivät mieleen erinomaisina laulajina. Koko näyttelijäensemble itseasiassa onnistui hyvin, eikä yksikään jäänyt toista huonommaksi. (Lisätietoja esityksestä Turun Kaupunginteatterin nettisivuilla.) 

Vaikka musikaalissa on monta mainiota laulua ja musiikkikohtausta, on ensimmäisen näytöksen päättävä ensemble-kohtaus "Viikonloppu maalla" musikaalin ehdottomia helmiä. Turkulaiset onnistuivat kohtauksessa niin hyvin, että ainakin minä hoilotin laulua päässäni kolme päivää esityksen jälkeen. Kohtauksesta on myös tehty videoversio, joten nyt teillä kaikilla muillakin on mahdollisuus päästä Turun Kesäyön tunnelmaan! Varoitus: tämä on yksi Sondheimin armottomimmista korvamadoista... mutta upea sellainen! 

Ja vielä viimeiset sanat ennen videota: katsokaa Bergmanin elokuva, tutustukaa Sondheimin musikaaliin ja menkää Turkuun sitä katsomaan jos vielä ehditte. Kolme hyvää syytä hymyilemiseen!


Kesäyön hymyilyä: Viikonloppu maalla from Dirtstudios on Vimeo.