Kuka on sinun suosikkidiivasi?

Sosiaalisessa mediassa on ahkerasti klikkailtu laulaja (ja musikaalinäyttelijä) Christina Biancon youtube-videota, jossa hän esittää "Total Eclipse of The Heartin" imitoiden kuuluisia laulajadiivoja. Myös Playbill-lehti huomioi videon tänään nettisivuillaan. Video on hauska ja imitaatiot ovat hyviä, mutta parasta tässä on se, kuinka taitava Bianco itse on laulajana tehdessään nämä kaikki diivat saman laulun aikana. Minun suosikki-imitaatioitani tästä ovat tietysti Patti LuPone, Bernadette Peters ja huikea Kristin Chenoweth, joten linkkaan Biancon videon alle videot myös heidän eräistä esityksistään. Ketkä ovat teidän suosikkidiivanne? Ja linkatkaa tekin kommentteihin heidän suosikkiesityksensä!




Patti LuPone: "Ladies Who Lunch" (Sondheim: Company)




Bernadette Peters: "Move On" (Sondheim: Sunday in the Park with George)




Kristin Chenoweth: "Popular" (Schwartz: Wicked)

Hinterm Horizont Berliinissä

Olin kirjoittanut tämän blogitekstin melkein valmiiksi yli vuosi sitten, mutta se oli jäänyt julkaisematta täällä. Koska huomasin, että kyseistä musikaalia esitetään edelleen Berliinissä, ainakin ensi vuoden alkuun saakka, ajattelin julkaista tekstin vähän päivitettynä, viivästymisestä huolimatta.

Musikaalit (ja toki teatteri ylipäätään!) ovat siitä hienoja teoksia, että ne pystyvät parhaimmillaan herättämään suuria tunteita vaikka ei osaisikaan esityksessä puhuttua kieltä. Näin toukokuussa 2012 Berliinissä kaupungin lähihistoriaan liittyvän menestysmusikaalin Hinterm Horizont, jonka loppuaplodien aikana lauloin nimikappaleen kertosäkeistössä mukana, taputin rytmiä ja pyyhin kyyneleitä silmäkulmista – minä, joka olen lukenut vain lyhyet saksan alkeet enkä osaa kieltä nimeksikään.  Mutta musiikki ja näyttämöllinen elämys ovat joskus niin voimakkaita, ja toisaalta tunnelma tarttuu; berliiniläinen yleisö oli selkeästi vaikuttunut musikaalista, ja bravo-huudot, mukana laulaminen ja seisaallaan suosion osoittaminen eivät ole mitään heikkoja signaaleja.

Hinterm Horizont ei ollut pelkästään hieno musikaali vaan myös todella hyvä esimerkki onnistuneesta jukebox-musikaalista. Olin nähnyt Helsingin Kaupunginteatterin Katri Helena -musikaalin vain vähän aiemmin ja kirjoittanut siitä blogiini jukebox-musikaalien näkökulmasta, joten vertailu oli väistämätöntä. Kritisoin Katri Helena -musikaalia dramaturgian heikkoudesta, mutta Hinterm Horizont osoitti, että vain yhden artistin vanhoja kappaleita voi esittää kimpullisen myös jännittävässä, hauskassa ja koskettavassa tarinassa. Tuskinpa olisin ollut musikaalista yhtä innoissani, jos se olisi kertonut saksalaisen rokkarin Udo Lindenbergin elämäntarinan nuoruuden hiteistä tähän päivään.

Hinterm Horizont on siis saksalaisen Lindenbergin lauluista koottu jukebox-musikaali, mutta sen vahvuus on erittäin hyvin musikaaliksi sopiva romanttinen ja dramaattinen juoni muurin jakamassa Berliinissä. (Seuraava juoniselostus on muokkaus täältä.)

Vuonna 1983 länsisaksalainen rokkari Udo Lindenberg esiintyy Itä-Berliinin puolella Palast Der Republikissa (Tasavallan palatsissa). Udo rakastuu nuoreen Jessyyn, joka on konsertissa mukana laulamassa FDJ:n (Freie Deutsche Jugend -järjestö) kuorossa. Stasi kuitenkin kiinnostuu heidän välisestä suhteestaan ja Udon vaikutuksesta itäsaksalaiseen nuorisoon ylipäätään, koska se on "poliittisesti arveluttavaa". Stasi yrittää laimentaa Udon epäilyttävää vaikutusta alttiiseen yleisöönsä luomalla Udolle itäsaksalaisen kopion, mikä ei kuitenkaan tuota haluttua tulosta, eikä saa nuorisoa kääntämään selkäänsä Udolle. Samaan aikaan Jessyn veli vangitaan, koska hän on yrittänyt salakuljettaa tytön rakkauskirjeen Udolle länteen ja Jessy pakotetaan suostumaan Stasin vakoojaksi. Jessy tapaa Udon Moskovassa, minkä seurauksena Jessy tulee raskaaksi, Udon tietämättä. Muurin murtuessa 1989 Jessy ja Udo tapaavat, mutta Udo torjuu tytön, koska on juuri saanut kuulla hänen toimineen Stasin vakoojana. Musikaalin kehystarina kulkee nykypäivässä, Udon menneisyyden"salarakkaasta" kiinnostuneen toimittajan haastatellessa Jessyä. Musikaalin lopussa nyt parikymppinen Jessyn ja Udon poika saa tietää oikeasta isästään, he tapaavat toisensa ja lopulta koko perhe sekä muu ensemble liittyvät yhteiseen laulavaan ja tanssivaan finaaliin.

Kuva: stage-entertainment.de

Esityksessä parasta olivat hyvän dramaturgian lisäksi erinomaiset näyttelijät ja, yllättävää kyllä, todella hienosti toimiva lavastus. Näyttämöllä oli vain muutamia yksinkertaisia elementtejä: kaksi muuriseinää, joihin heijastettiin valoja ja värejä, mutta myös oikeaa dokumenttikuvaa muun muassa Berliinin muurin pystyttämisestä, Udon esiintymisistä, tv-uutisista, muurin murtumisesta jne. (Lavastuselementtejä näkyy vähän yllä olevassa mainosvideossa.)  Oli todella ilo katsoa myös esityksen varsinaisia musikaalikohtauksia (eli ne joissa musiikki yhdistyy lauluun ja tanssiin), jotka oli tehty taiten ja jotka usein edistivät juonta klassisten yhtenäismusikaalien tyyliin. Esimerkiksi Jessyn veljen yritys salakuljettaa rakkauskirjettä länteen, sen epäonnistuminen ja veljen vangitseminen oli tehty kaikki yhdellä tanssikohtauksella - nerokasta ja hienoa! En muista, koska olisin viimeksi nähnyt niin erinomaisen esimerkin tuosta musikaalien ytimessä olevasta yhtenäisyydestä, siitä että musikaaleissa musikkilla, laululla ja tanssilla on väliä dramaturgian kannalta. (Eikä niin, että käydään aikaajoin etulavalla patsastelemassa ja lurauttamassa joku hittibiisi.)

Ainoa piirre, joka esityksessä mielestäni ontui, oli kehystarina, mutta se toki mahdollistaa rakkaustarinan "onnellisen" lopun samalla pitäen tarinan kuitenkin vähän uskottavana Udo Lindenbergin todellisen henkilön ja hahmon kannalta.

Kaiken kaikkiaan, jos menette Berliiniin ja musikaalit kiinnostaa, käykää ihmeessä katsomassa Hinterm Horizont. Kokonaisuudessaan hieno juttu ja esitys, eikä tarvitse edes osata saksaa nauttiakseen. Musikaalin nettisivuilta löytyy englanninkielinen esite, jossa on juoni kohtaus kohtaukselta ja jonka avulla esityksen jaksaa katsoa oikein hyvin. Itse harmittelin sitä, että selvästi paljon huumoria sisältävästä dialogista jäi suurin osa vitseistä tajuamatta ja tietysti ne laulujen sanat...  

Mutta viimeiseksi fiilistelkäämme musikaalin nimilaululla, jota minäkin ajauduin laulamaan yhteen ääneen seisaaltaan taputtavan berliiniläisyleisön kanssa.